Eilen oli kolme neljästä P-pennusta pentuluokassa eka näyttelyssään Oulussa. Mukana olivat Sulo, Nella ja Vilma. Tulokset päivitetty jokaisen koiran omalle sivulle ja Taivaanranta-blogissa on kuvia.

                               Nella arvosteltavana, kuva Pirjo Vatjus

Pennut esiintyivät kivasti vaikkemme paljoa olleetkaan ehtineet harjoitella ja sateen takia olimme pääasiassa teltan ja sateenvarjon suojassa. Kaikki saivat maininnan hyvästä luonteesta ja pöydällä käsittely sujui rutiinilla-samoin mittaaminen Sulon kohdalla. Kaikkia näitä asioitahan harjoiteltiin jo pikkupentuina ja omistajat ovat osaltaan jatkaneet taitojen ylläpitoa-- kiitos kaikille teille!

Näyttelyssä tavattiin tuttuja, mm. edellisen Goldwäscher-pentueen vanha herra  G. Obelix 10 v kävi morjestamassa. Hienoa nähdä sitä pirteänä  ja hyvissä voimissa  kun kyseessä on koira joka 3-vuotiaana oli menehtyä virtsakiviin.Omistajansa Pirjon tarkalla hoidolla Oskari pärjää niinkuin mitään vaivaa ei olisikaan.

Kiva oli myös moikata toista Goldwäscher-konkaria Sallaa, joka kehätoimitsijana "järjesti" Sulolle ihan ylimääräisen luonnetestin, kun pöytäarvostelun alussa kysyi , saako kaataa arvostelukatokselle kertyneen veden pois koiran selän takan. Sanoin että ok, ei haittaa tätä koiraa. Sulo sitten vilkaisi mitä jännää siinä tapahtui ja heilutti innoissaan häntää tuomarille, joka totesi että "tässähän se tuli snautserin luonnetestikin tehtyä"   . Sulo herätti huomiota  seisomalla  arvostelun aikana ryhdikkäänä niinkuin patsas löysällä hihnalla vaikka kuinka pitkään- viereisen kehän dalmikset ja samojedit kiinnostivat.

Nella puolestaan ihastutti tuomarin iloisuudellaan ja  oli myös pöydällä hyvin helppo tarkastaa heiluttaen häntää vuoronperään tuomarille ja toimitsijoille. Toiset tyttöpennut ja radalla olevat ihanat hevosen hajut kiinnosti mutta yksin liikkuessa sain ihan hyvin esitettyä liikkeet eri suunnista.

Vilma oli vähän sitä mieltä, ettei voisi vähemmän kiinnostaa tämmöinen näyttelykehässä ympyrän kävely, olisipa niitä agi-telineitä... Annen rutiinilla ja match-show-harjoittelulla esiintyminen sujui hyvin eikä pöydällä tutkimisessa tms ollut mitään vaikeuksia.

Pennuillehan ei anneta vielä mitään laatu arvosanaa, vaan ne sijoitetaan luokassaan paremmuusjärjestykseen. Kun meillä on noita lepattavia korvia  ja Nellalle  tuomari toivoi vielä liikkuessa lisää vahvuutta selkälinjaan sekä Vilmalle rintakehän kehittymistä, menivät kaksi muuta narttupentua tällä kertaa edelle. Sulo oli ainoa urospentu, mutta liian pitkän karvan ja kevyen korvan takia ei saanut nyt kunniapalkintoa. Kasvattajana olen päivään tosi tyytyväinen kun pennut esiintyivät ja käyttäytyivät hienosti ja hauskaa oli sateesta huolimatta. Tuomarina ollut  Soile Bister  on rodun erikoistuomari ja tunnettu tiukasta arvostelulinjastaan. Hän antoikin kaikista pikkutarkan  ja yksityiskohtaisen arvion sekä vielä perusteli sijoitusjärjestykset. 

Paluumatkalla Lauran ja Nellan kanssa kävimme tapaamassa Eetua joka ei voinut pikkusairauden takia osallistua, vaikka olikin ilmoitettu. Poika oli nyt ok, ja vauhtia riitti siskon kanssa painiessa. Ja Eetulla on korvat hienosti laskeutuneet oikealla tavalla.... Kiitos Päivi ja Markku kestityksestä kun pääsimme litimärkinä teille saakka